Arkisto kesäkuu 6., 2007

h1

juttu kaupunkilehdessä Rautasillasta

kesäkuu 6, 2007

Uusi Rovaniemi-lehti kirjoitti (toimittaja Leena Talvensaari) aloittavasta, mutta toivottavasti ei aloittelevasta yrittäjästä jutun. Minun mielestäni oikein hyvän. Monelle yrittäjälle voi itsensä markkinointi olla tuskanhikeä. Minulle se ei ole. Se on osa minun rooliani yrittäjänä, eikä siinä pitäisi olla mitään häpeämistä. Huomenna Helsinkiin.

Juttu:

Uusia asioita ei pidä jättää tekemättä vain sen vuoksi, ettei tiedä, miten niissä käy. Tämä ajatus ohjenuoranaan Eero Leppänen on rohkaistunut tekemään sekä pieniä että suuria elämänmuutoksia. Hän on muun muassa ruvennut kirjoittamaan runoja ja vaihtanut turvallisen palkkatyön yrittäjyyteen.
Leppänen on koulutukseltaan taiteen maisteri ja ammatillinen opettaja. Opettajana hän on työskennellyt yhteensä kuusitoista vuotta, viimeksi kymmenen vuotta Rovala-opiston medialinjan vetäjänä.
Nyt opettajan työ on vaihtunut Rautasiltaan, yhden miehen yritykseen, jonka päätoimialaksi yritysrekisteri kirjasi taiteilijatoiminnan. Käytännössä se tarkoittaa, että Leppänen tekee erilaisia media-alan töitä perinteisestä journalismista koulutukseen ja konsultointiin. Myös video- ja valokuvaaminen kuuluvat Rautasillan palveluihin.
”Opettajan työssä olen voinut tehdä vain pienen osan siitä kaikesta, mitä haluaisin tehdä. Esimerkiksi kirjoittaminen on aika lailla jäänyt taka-alalle. Yrittäjänä työni on niin laaja-alaista ja monipuolista kuin itse haluan”, Eero Leppänen sanoo.
Leppäsellä on jo sovittuna joitakin säännöllisiä töitä sekä opettamisen että kirjoittamisen alalta. Rovala-opistoakaan hän ei jätä kokonaan, vaan opettaa siellä tietyn tuntimäärän. Myös mediakasvatukseen liittyvällä koulutuksella tuntuu olevan kysyntää.

Yrittäjäksi ryhtyminen ei ollut hetken mielijohde, vaan pitkään harkittu ja huolellisesti valmisteltu päätös. Leppäsen mielestä sille oli sopiva aika juuri nyt, 44-vuotiaana.
”Tuli halu kokeilla, voinko tehdä elämässä jotakin muutakin kuin opettamista. Onhan minulla työikää vielä edessä enemmän kuin sitä on takana.”
Yrittäjyyden taustalla on myös jonkinlainen vapauden kaipuu. Leppänen uskoo, että yrittäjänä hän pystyy itse suunnittelemaan omaa ajankäyttöään. Elämän ei tarvitse olla niin kelloon sidottua kuin opettajana – ei ainakaan aina.
”Tiedän, että muutkin ovat tehneet samanlaisia ratkaisuja, joten ehkä tässä on kyse tämän ajan ilmiöstä. Yritystä ei perusteta niinkään rahan takia vaan siksi, että halutaan parantaa omaa elämänlaatua.”

Nettiyhteisöllä on oma roolinsa Eero Leppäsen uranvaihdoksessa. Leppänen on parin vuoden ajan pitänyt internetissä omaa blogia ja osallistunut aktiivisesti muiden blogien kommentointiin. Hän uskoo, että nettikeskustelu on avannut silmiä ja avartanut maailmankuvaa.
”Netin kautta on myös syntynyt sellaisia kontakteja, joista on varmasti hyötyä yrittäjänä.”
Internet on innoittanut Leppästä jopa runoilemaan. Hän osallistuu joka viikko Runotorstai-haasteeseen, jossa kirjoitetaan runo annetusta aiheesta. Runotorstaita täydentää Valokuvatorstai, johon voi laittaa kuvia samasta aiheesta.
Leppänen on esittänytkin runojaan parissa eri tilaisuudessa. Ensiesiintyminen oululaisella runoklubilla meni niin hyvin, että sen pohjalta Leppänen on ideoinut jonkinlaista runosettiä esimerkiksi yritysten virkistys- ja koulutustilaisuuksiin. Paitsi että hän esittäisi omia runojaan, hän laittaisi myös tilaisuuden osanottajat runoilemaan.
”Jos minä pystyn kirjoittamaan runon, siihen pystyy melkein kuka tahansa”, Leppänen vakuuttaa.
Hän uskoo, että runoilun suurin este on liiallinen itsekritiikki. Kun rimaa lasketaan esimerkiksi huumorin avulla, runosuonikin avautuu. Runoiluun ei tarvitse suhtautua liian vakavasti.
”Ei kannata ajatella, että kaiken pitää onnistua heti ensiyrittämällä. Jos pyrkii täydellisyyteen, ei koskaan uskalla kokeilla mitään uutta.”

Eero Leppänen
Ikä: 44 vuotta.
Perhe: vaimo ja kolme lasta.
Koulutus: taiteen maisteri, ammatillinen opettaja.
Työkokemus: Jyväskylän ylioppilaslehden päätoimittaja 2 vuotta, Lapin Opiston tv-työn linjan vetäjä 6 vuotta, Rovala-Opiston medialinjan vetäjä 10 vuotta.
Yritys: Rautasilta. Tarjoaa mm. koulutus- ja viestintäpalveluja sekä konsultointia.
Blogi: http://mediaopettajanpaivakirjoja.blogspot.com/

Eero Leppänen ylittää rautatiesillan aina matkalla kotoa kaupunkiin. Silta antoi nimen myös hänen yritykselleen.