Sain tilaustyöni valmiiksi vasta nyt. Minusta riippumattomista syistä sitä ei vielä maanantaina julkaista, ensi viikolla kyllä.
Nautin myös editoimisesta. Sen jälkeinen säätäminen videoformaatin kanssa oli aika hankalaa ja aikaaviepää. Opin itsestäni koko ajan uutta. En näköjään anna periksi millään. En ole tosiaankaan kaikkein nopein tajuamaan, miten joku asia pitää tehdä, mutta sisua ei puutu. Koetan vaikka sataa eri mahdollisuutta, jos muu ei auta. Ja kun kerran sen tien käy läpi niin seuraavalla kerralla on helpompaa.
Edellisessä postauksessa vähän uhosin, mutta täytyy myöntää, että olen erittäin tyytyväinen. Tätä yliopistolainen-videota teen nyt kuukausittain läpi koko talven. Olen todella iloinen, että saan tehdä niitä. Saan työskennellä täysin itsenäisesti kohteinani mielenkiintoisia ihmisiä. Mikäs sen parempaa? Voin kehittää osaamistani, saan työnäytteitä ja kontakteja. Tätä varten tähän lähdin.
Sain myös tehdä aivan helkkaristi työtä. Osa siitä ns. “turhaa”, mutta ei ehkä kuitenkaan.
Tein tavallaan minidokumentin. Se tulee nettiin kohteen blogin kera!
Ensi viikolla ehdin tekemään myös muutaman lehtijutun. Aiheet on jo sovittuna. Sitten on taas parin videon vuoro. En olisi uskonut, että tämä lähtee näin hyvin rullaamaan. Matkalehdessäkin odottaa julkaisua kaksi juttua!
Pienen maistiaisen tekemästäni videosta voit katsoa täältä.



















