Kuvasin jääkiekko-ottelun

Kävin kuvaamassa jääkiekko-ottelun. “Me” hävittiin. Minä ehkä voitin. Olen tullut siihen tulokseen, että av-puolella minun markkinani syntyvät sinne, mihin minä niitä teen. Tai yritän tehdä. Vien ammattilaisvideotuotantoa heille, jotka sitä tarvitsevat, mutta kuvittelevat, että heillä ei ole siihen varaa.

Ne markkinat ovat suuret. Ja ne pitää itse löytää ja sitten vielä kertoa potentiaalisille asiakkaille, mitä he tarvitsevat. Olen sitä mieltä, että pystyn tuottamaan ja myymään toimitetun ammattilaisvideon 200-300 eurolla ja saamaan siitä voittoa. Siis samalla hinnalla, jolla myyn lehtijutun kuvan kanssa. Video on helpompi tehdä.

Minulla on sellainen tunne, että olen keksimässä jotain suurta. Vaikka pyörän uudelleen.

day 47

Tänään oli Kalevassa juttuni Median laitoksen 15-vuotisjuhlaviikosta. Olin juttuun suht tyytyväinen kun sain mukavat alumnit siihen haastateltua.

Olen kuviinkin ihan tyytyväinen. Jutut: TÄSSÄ ja TÄSSÄ

Otsikko ei ole ehdottamani. Tämä otsikko on minusta vähän outo.

Itse oikeassa lehdessä oli yksi kuva enemmän ja taittokin aika hulppea. Hyvä hyvä.

Minulla on nyt opetusviikko ja tänä iltana olen väkertänyt tarjousta kun kerran tuli pyyntö osallistua tarjouskilpailuun. Kerta se on ensimmäinenkin.  Ehkä he eivät anna urakkaa uudelle yrittäjälle, mutta pitää se tarjouksen tekeminenkin opetella. Jos sen sitten saisi, niin siitähän tulisikin mielenrauhaa oikein roppakaupalla.

Aikamoinen puristushan se olisi kyllä.

Flunssa.

valamis

Sain tilaustyöni valmiiksi vasta nyt. Minusta riippumattomista syistä sitä ei vielä maanantaina julkaista, ensi viikolla kyllä.

Nautin myös editoimisesta. Sen jälkeinen säätäminen videoformaatin kanssa oli aika hankalaa ja aikaaviepää. Opin itsestäni koko ajan uutta.  En näköjään anna periksi millään.  En ole tosiaankaan kaikkein nopein tajuamaan, miten joku asia pitää tehdä, mutta sisua ei puutu. Koetan vaikka sataa eri mahdollisuutta, jos muu ei auta.  Ja kun kerran sen tien käy läpi niin seuraavalla kerralla on helpompaa.

Edellisessä postauksessa vähän uhosin, mutta täytyy myöntää, että olen erittäin tyytyväinen.  Tätä yliopistolainen-videota teen nyt kuukausittain läpi koko talven. Olen todella iloinen, että saan tehdä niitä.  Saan työskennellä täysin itsenäisesti kohteinani mielenkiintoisia ihmisiä. Mikäs sen parempaa? Voin kehittää osaamistani, saan työnäytteitä ja kontakteja. Tätä varten tähän lähdin.

Sain myös tehdä aivan helkkaristi työtä. Osa siitä ns. “turhaa”, mutta ei ehkä kuitenkaan.

Tein tavallaan minidokumentin. Se tulee nettiin kohteen blogin kera!

Ensi viikolla ehdin tekemään myös muutaman lehtijutun. Aiheet on jo sovittuna. Sitten on taas parin videon vuoro. En olisi uskonut, että tämä lähtee näin hyvin rullaamaan. Matkalehdessäkin odottaa julkaisua kaksi juttua!

Pienen maistiaisen tekemästäni videosta voit katsoa täältä.

sixteen days

Nyt ruhtinaalliset kuusitoista päivää kokopäivätoimisena yrittäjänä toimineena olen huomioinut seuraavaa:

• palkkionsa tuntee todella ansaitsevansa ja siitä on ylpeä: -200 euron laskuttaminen tuntuu mukavammalta ja juhlallisemmalta kuin edellisessä elämässäni ison palkan saaminen tilille. Se kun tuli kuin manulle illallinen riippumatta siitä miten ja mitä olin kuukauden aikana tehnyt. Kunhan olin ilmestynyt paikalla, noin kärjistäen sanottuna.
• kun yrittäjät aina valittavat, että ei ole vapaapäiviä ja vapaa-aikaa niin toisaalta työt voi levittää 24 tunnille ja seitsemälle päivälle, eikä sitä koko ajan paina otsa hiessä! Ja jos painaa se tarkoittaa sitä, että taas ansaitaan. Ja välillä ei ole mitään kiireistä tekemistä ja silloin voi ottaa rennosti, eikä tarvitse “olla tekevinään” niinkuin palkkatöissä.
• uni tulee huonosti yöllä kun aivot alkavat toimia ja suunnitella tulevaa, joskus ahdistaakin, mutta viime päivinä vähemmän koska pahin paine on hellittänyt ison sopimuksen toteutumisen myötä.
• ensi viikolla ja sitä seuraavalla opetan ja siitä seuraavan kerran vasta kuukauden päästä! Uskon olevani 100% parempi opettaja kun ei ole sellaista 17 viikon opetusputkea kuin 16 aikaisempana vuotena. Uskon vuorenvarmasti saavani opetukseen potkua myös niistä muista mediahommista joita teen välikuukausina.
• kait tähän blogiinkin riittää kirjoitettavaa.

työmatkalle tukhomaan (kuullostaapa hienolta)

Lähden reilun viikon päästä Tukholmaan seitsemäksi päiväksi. Koska vietän siellä uuden urani ensimmäiset päivät, se on luonnollisesti myös työmatka, kuten kaikki matkani tästä lähtien.

Lähden sinne vaimon siivellä (hän sai stipendin). Vaimoni on ruotsinmaikka. Tarkoitus om myös keräillä vähän opetusmateriaaleja videolle ja valokuviin. Siitä vaan ei kukaan maksa, vaan tulevat omaan käyttöön.
Tukholma on paikka, jonka kaikki suomalaiset uskovat tuntevansa. Turisteina siellä ollaan kuitenkin harvoin enempää kuin yksi tai korkeintaan kaksi päivää. En minäkään ole ollut.
Olen ideoinut muutamaa juttuaihetta, mutta oikein ei ole vielä kauheeta inspiraatiota tullut. Jos teillä on kokemuksia/tietoa/huhuja hyvistä jutunaiheista Tukholmassa tai sen lähiympäristössä, niin kertokaa ihmeessä! Minä en häpeile pyytää apuja silloin kun niitä katson tarvitsevani ja uskoisin joskus sellaista pystyväni antamaankin.
Arvatkaapa, miten kolmihenkinen perhe siirtyy Rovaniemeltä Tukholmaan halvimmalla? Lentämällä. Ole sitten tässä ekologinen.

sodiksen tunnelmia

No, kirjoitin kaksi. Per päivä. Kyllähän ne jutut kirjoittaa, mutta aineiston hankkiminen on tällaiselle rutinoitumisen vastustajalle vähän turhan aikaaviepää. Ja niinpä sitä on itsensä asettamien tavoitteidensa kanssä vähän kusessa. Mutta ihan hyvin meni ja opettavaista oli.

Oli mukavaa naputella juttua lehdistöhuoneessa (jossa olin paska jätkä ja jäkätin höpisijöille armotta, että “hiljaa!”) tai vielä kivempaa hotellihuoneessa (ihan kamala kesähotelli, ei syytä kateuksiin). Tavoitin sellaista romanttista matkareportterin fiilistä aina välillä ja olin onnellinen.

Johnny Cash soi ja mäkki lauloi ja kylmä lonkero odotti keskellä huonetta pönöttävässä jääkaapissa. Mäkki söi nikonin syöttämät kuvat ja lähetti ne Ouluun parempana ja lehteen ne sitten ilmestyivät mustavalkoisena ja postimerkinkokoisina. No, ei aivan kaikki.

Oulussa kulttuuri otti ainakin yhdestä jutusta yhden lauseen pois. Onneksi juuri sen, joka olisi voinut jutun pilata. Yllättävän raskasta ja vastuullista hommaa se silti oli. Yksi rilluttelu meinasi suistaa koko homman raiteiltaan. Mutta ei sentään.

Olen vanha koira, joka kenties voi oppia vanhat temput uudelleen.

y pysäytti minut sohvalle

Kun sitten sain sen y-numeron niin maailmani tuntui pysähtyvän. Mitäs helkkaria nyt?

Kaksi päivää olen nyt sitten pääasiassa maannut sohvalla. Pankkiin kai sitä pitäisi ensi viikolla rientää.

Olen saanut parikin pientä opettajankoulutuskeikkaa ihan vaan sillä perusteella kun huhu on lähtenyt kiertämään, että itseäni myyn. Se on hyvä merkki. Jokainen sellainen keikka poikii varmaan yhden tai kaksi lisää. Uudet tuulet näyttäisivät vievän sinne suuntaan, että kaikkien alojen opettajille täytyisi saada jonkinlaista mediaopetusta. Varmaan ihan viisasta. Ja hyvä mulle. Opettaja ja media-ammattilainen ei ole ihan ennenkuulumaton yhdistelmä, mutta yllättävän harvinaista se on.

Kerroinko, että lähetin aika paljon mainoskirjeitä erilaisiin opistoihin.  Hinnoittelin itseni ilmeisesti sen verran korkealle, että yhtään vastausta ei ole tullut.  Jotain voisi tapahtua, jos alkaisi soittelemaan perään ja tinkimään hinnoista, mutta en ole kauhean innostunut. Minulla on jo noiden irtokeikkojen lisäksi 300 opetettavaa tuntia ensi vuodelle ja se tuntuu ihan riittävältä.

Yhteen asiantuntijaryhmään minua pyydettiin kun joku siellä oli lukenut blogitekstejäni. Olin pyynnöstä niin innoissani, että suostuin tajuamatta kysyä maksetaanko siitä mitään. Että sellainen liikemies minä olen. Tilanne on sen verran auki, kun työpostinikin on tukossa (Sonera busines-mail TAAS), etten vielä sano mikä ryhmä se on. ERITTÄIN kutkuttava se aihe kuitenkin oli, että menen kyllä joka tapauksessa. Ja jokainen tsäännssihän on otettava nyt mahdollisuutena.

Monipuolisuutta lähdin tässä projektissa hakemaan ja sitä tunnun toden totta saavan.

hilfe

Olen mukana laatimassa erään suuren julkisyhteisön sovellusta nettiin. Siinä työntekijät esittelevät työtään toimitetussa videohaastattelussa. Esittelyt vaihtuvat kuukausittain ja kuukauden ajan esitellyt ihmiset kirjoittavat työstään blogia (arvatkaa kenen idea?)
Onko ideoita mitä muuta hienoa yhteisöllistä web 2.0:n sosiaalisessa hengessä tehtyä sisältöä siihen voisi tuottaa?
Esiteltävä yhteisö on kiinnostava suurelle määrälle ihmisiä jo ihan lähtökohtaisesti, mutta ei suoranaisesti mikään palvelulaitos. (sori salaperäisyys, mutta kun ei ole ikioma projekti niin ei voi paljastaa enempää, mutta kysykää niin yritän vastata)
(Tämä ilmestyy myös muutoksessa)

no huhhuh.

Sainpas tuta toimittajantyöstä. Ideaalit hiukan karisivat.

aihe oli tuttu

aihe oli mielenkiintoinen

ne plussapuolina kerrottakoon.

Mutta lehdistötilaisuus alkoi miltei puoli tuntia myöhässä. Se kenelle minulla oli valmisteltuja kysymyksiä oli 40 minuuttia myöhässä. Antti Jokinen puhuu englantia pirun nopeasti. Pressistä en saanut juuri mitään irti. Se oli kiireinen ja hätäinen, joten päätin jäädä seminaariin pariksi tunniksi. Seminaari oli myöhässä 30 minuuttia. Irina Krohnilta(elokuvasäätiön johtaja) piti saada kommentti: piti odottaa vartti kun kaikki kävivät asiansa sanomassa ja senkin jälkeen hänet melkein vietiin käsistä kesken kommentin.

Tulin kotiin vähän ennen 17.00. Syödäkin piti. Deadline oli asetettu 18.00. Sain sen siirrettyä 19.00. Käsittelin paskat kuvani ja kirjoitin 3600 merkkiä plus kainalon Irinasta. En ehtinyt lukea juttua, korjautin kirjoitusvirheet printillä vaimollani. Korjasin ne wordiin lähetin jutun. Lähetin kuvat, käsittelemättömänä komplikaatioiden takia. Kello oli 19.20 En ehtinyt kertaakaan katsoa muistiinpanoihini.

Onkohan tämä rutiinin puutetta, vai olinko tosissani liian kovilla? No, juttu ilmestynee ja olen ansainnut kylmän valkoviinin.

juttu on tässä.(linkki kalevan nettisivulle)